perjantai 31. elokuuta 2012

I love your blog

Sain tämän post it -lapun Luen ja kirjoitan -blogin Paulalta. On mukava saada tunnustusta. Se kannustaa jatkamaan blogin pitämistä, vaikka välillä uusien postausten kirjoittaminen jääkin muiden kiireiden jalkoihin. Kiitos Paula!


Lapun mukana tuli myös kehoitus jakaa tunnustusta eteenpäin. Ei tietenkään mielivaltaisesti, vaan näitä sääntöjä noudattaen:

1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kappas vain, kolme neljästä kohdasta onkin jo tehty! Sitten vain sen vaikeimman homman pariin eli valitsemaan viisi omaa suosikkia kymmenien mielenkiintoisten blogien seasta!

Ihan ensimmäiseksi annan tunnustuksen ihan juuri bloggaamisen alkuun päässeelle Emanille, joka ei oikein tiennyt mitä aihealuetta blogissaan käsittelisi, ja päätyi antamaan e-päiväkirjalleen nimen Sekametelisoppa kohtaa sillisalaatin.

Toinen tunnustus menee Idalle ja Veeralle 100 kirjaa -blogiin. "Been there, almost done it", eli oman luku-urakkani vuoksi tällä klassikkokirjablogilla on erikoinen paikka sydämessäni... tai jossain siellä päin. You go girls! Ei enää paljoa puutu!

Erittäin viihdyttävää oli myös seurata Whispletin blogia Ruokapäiväkirja kuvin. Valitettavasti tässä blogissa on ollut viimeaikoina hiljaista. Hauska idea ja hyvä toteutus. I love it.

Kun aloitin oman bloggaamiseni kirjojen parissa, olin aluksi aika yksin omien kirjoituksieni kanssa. Ensimmäinen blogi, jonka löysin kun lähdin etsimään kirjablogeja oli Sonjan lukuhetket. Tämän blogin kautta avautui minulle ihan uusi kirjabloggaajien maailma.

Viimeinen tunnustus menee sitten tänne elokuvablogien puolelle. Sinin leffablogissa on pirteällä ja raikkaalla tyylillä rvosteltuna monen moisia elokuvia ja aiheeseen liittyvää. Mukana myös erittäin hauskoja tunnistustehtäviä.

Olkaapa hyvät! :)


3 kommenttia:

  1. Tack!
    Ainoo ongelma onkin, että tiiänköhän ees viittä blogia! :D
    Tai ehkä just ja just viittä luen ja niistä kaksi onkin teikäläisen ja Paulan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta, Raisa! Hauskaa, että kirjablogimaailma imi sinut mukaasi. Kirjallista blogiasi oli hauska seurata, moni epäkiinnostavaksi kokemani klassikko osoittautuikin vallan muuksi! Leffablogissasi olen myös tehnyt mielenkiintoisia löytöjä klassikkofilmien osalta:)

    VastaaPoista
  3. Voi Kiitos kiitos kiitos! Pitääpä laittaa hyvä kiertämään :)

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!