maanantai 30. heinäkuuta 2012

Elokuvien katsomisen vaikeus

Miksi elokuvapostauksia ei ole tullut blogiin pitkään aikaan?

1. Pakkohan se on myöntää, että elokuvien katsomiseen tarvittavan ajan varaaminen tämän kotiäidin päivärytmistä on yllättävänkin haasteellista. Jos haluaa katsoa elokuan kokonaan ilman taukoja, pitäisi ns. omaa aikaa saada pari kolmekin tuntia.

2. Sitten kun vihdoin jonkun elokuvan on saanut katsottua, pitäisi saada varattua myös vähän aikaa mielekkään postauksen kirjoitamiseen.

3. Elokuvista tuntuu olevan vaikeampi keksiä mitään sanottavaa, kuin kirjoista. Tämä on sikäli nurinkurista, että elokuvissa voi arvioida niin monenlaisia asioita näyttelijöiden työstä taustamusiikkiin ja puvustukseen ym.

4. Elokuvien saatavuus on huonompi kuin kirjojen. Kiitos erinomaisen kirjastosysteemimme, lähes minkä tahansa kirjan voi saada käsiinsä kohtuullisessa ajassa.

Näiden neljän perustelun jälkeen vakuutan vielä, että aion kyllä katsoa jatkossakin elokuvia valitsemiltani listoilta, mutta en pidä mitään tiettyä aikaraamia enää niin tärkeänä. Katson elokuvia sitä mukaa kun ehdin.

3 kommenttia:

  1. Hyvä että jatkuupi.
    En vaan ollu meinannu huomatakaan, että tänne on tullut uusia merkintöjä jo kolme kappaletta.

    VastaaPoista
  2. Kuopion kirjastossa on hämmentävän hyvä elokuvavalikoima. Kaksi pitkää hyllyä täynnä dvd:eitä, joukossa sekä klassikoita että viihteellisiäkin uutuuksia, joten valikoima korvaa käytännössä vuokraamonkin. Missään muualla ei ole vastaavaa tullut vastaan. Ihme homma, mutta arvostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tulla suorittamaan loppuosa listasta Kuopioon :)

      Poista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!