Kaksi kaupunkia (A Tale of Two Cities) kertoo kahteen kaupunkiin, Pariisiin ja Lontooseen, sijoittuvan tarinan. Ei ihme, että kirja on nimetty tarinan sijoittumisen mukaan eikä jonkin juonellisen seikan perusteella. Pitkään nimittäin tuntuu siltä, että kirja on kokoelma yksittäisiä osasia, kohtauksia, juonen pätkiä ja hahmoja, jotka eivät käy mitenkään yhteen. Loppupuolella kuitenkin kaikki loksahtaa kohdalleen ja Dickensin mestarilliset kyvyt tarinan kutojana paljastuvat. Saman tapaisen loksahdustunteen olen aikaisemmin kokenut Garpin maailman kanssa, jossa pienet osaset punoutuivat yhteen pikku hiljaa tarinan edetessä.
Tämä oli ensimmäinen koskaan lukemani Dickensin kirja. Tältä kirjailijalta on BBC:n listalle päässyt peräti kuusi teosta, mikä on huima määrä. Odotan mielenkiinnolla, mitä muilla listalle päässeillä kirjoilla on minulle tarjottavanaan. Pelkästään tällainen pienistä puroista suureksi tarinaksi muovautuva rakenne ei varmasti riitä nostamaan kuutta kirjaa sadan parhaan joukkoon. Muissa teoksissa on luultavasti siis omat koukkunsa. Tarinana tuttu on toki Joulutarina (Chirstmas Carol), jonka ajattelin lukea joulukuussa.
Mielenkiintoinen seikka on kuitenkin, että KSML:n listalla ei ole ainokaistakaan Dickensin kirjaa. Onko hänen teoksissaan ja tyylissään siis jotain mikä kolahtaa nimenomaan britteihin, mutta mitä suomalaiset eivät ymmärrä?
"KSML:n listalla ei ole ainokaistakaan Dickensin kirjaa",
VastaaPoistaTätä olen ihmetellyt itsekin, listoilla on minusta paljon angloamerikkalaista kertomakirjallisuutta, mutta ei Dickensiä.
Olen lukenut aika monta Dickensin kirjaa ja niistä David Copperfield on ehdoton suosikkini. Yksityiskohta: Copperfieldistä selvisi, mistä Uriah Heep -yhtye on ottanut nimensä.
VastaaPoistaMinä rakastan Dickensiä ja erityisesti Kaksi kaupunkia -teosta.
VastaaPoista